Olipas taas monimuotonen viikonloppu, näki uusia ihmisiä joita aiemmin vain netis seurannu.Täytyy sanoa et kyl kuva on kuva ja live on live.
Seura oli mielenkiintoista ja illat kului nopsaan.Tanssien ja hyviä lauluesityksiä kuunnellen. Ja päivätkin men äkkiä planetaario käynteineen. Öiden kulumisesta en virka mitään näin julkisesti ,paitsi että lyhyitä olivat
Josko joskus jossain kohdataan uudestaan? Nyt alas ohjaamosta ja muille : ajelkaa ajatellen,moro
maanantai 27. syyskuuta 2010
torstai 23. syyskuuta 2010
jupetan pikaruoka
Äkkinälkä iski ,mitäs nyssit ? Kaappi auki , jes. Pekonia , munia,sipulia,tomaattia, sinappikastiketta,juustoo, mitäs vielä ? Ei mitää,kyl noilla jo "pikkunälkä" lähtee.
Sipulit pieniks,ruskistus ja syrjään ,tilaa läskeille ja niie käristys. Siláikaa tomaatit pieniks lohkoiks ja pienen pieniä juustopaloja. Nyt o pannus sipulit,pekonit,tomaatit ja juustot sulassa sovus. Ja viel pari munaa sekaan ja sinappikastiketta luraus, sit pyöritetään kaikki sekasin. Virrat veks ,kansi päälle ja antaa hetke hautua et munat jähmettyy. Ja juomaks raikasta vettä. Voilaa ja taas on ähky. Ja tällä mennää taas 4-5 tuntii.
Nyt alas ohjaamosta ja muille : ajelkaa ajatellen. Moro

lauantai 18. syyskuuta 2010
Kuinka saada ähky ?
Mietin mitä söis jotta nälkä lähtis. Kurkistus kaappiin ja eiku kauppaan.
Tuosta tomaatit ,kurkut ja kukkakaali. Voita ja kermaa. Sipulitki oli loppu ja tosta paistijauhelihaa.
Kaali "riisua" vihreistä ja kannasta ja kiehumaan,hippu suolaa veteen. Sipuleilta vaatteet pois ja röyhkeesti lihojen sekaan pyörimään ihanaan lämpöön.Vähän suolaa,pippuriaja ripaus kanelia,avot.
Kaalit jo pehmenny,ves veks ja muusaamaan.Voita nokkii, kermaa ja mausteita lisäää.
Kurkut kuutioiks ja tomskut lohkoiks. Ja ee muuta ku syömään. Njam , pikkasen lisää ja kaffet tippumaa. Hyi ku oli hyvää. Hmm, kahvin kans 5-6 Kantolan valittua suolakeksiä ja päälle appelsiinimarmelaadia, jee . Näin , ja kunnon ähky on hankittu mut olise sen arvostakin.
Nyt alas ohjaamosta ja muille: ajellaan ajatellen , moro

Hiljainen yö
Moiks. Joskus joku jossain on kysynyt, miks et kirjoita omaa blogia kun niin kärkkäästi kommentoit ? Niimpä,aina helpompi arvostella toisten tekoja kuin tehdä itse.
Toisaalta, täältä ylhäältä näkee ehkä vähän paremmin ja laajemmin kuin muualta ? Toisaalta olen kyllä pyrkinyt varsin korrektiin kommentointiin, väliin jopa siinä onnistuen. Ompa joskus kommentteja privana kiitelty.
Aihevalinta kirjoitukseen tuotti hetken häkellyksen, onneks ei ole leipä kirjoitustaidosta vaan ohjaamotaidoista riipuvainen ,vois tulla nälkä.
No nyt ois kuite kirjoituspää auki, ehkä tähän jatkoakin vois tulla. Nyt alas ohjaamosta ja muille : ajelkaa ajatellen , moro

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)